2010/08/18

Kohtaamisia


Kolme reserviläistä
Maanantaina Kuopioon mennessäni samassa juvavaunussa pari penkkiriviä edempänä istui kaksi miestä. Toinen kuului olevan veteraani ja toinen nelikymppinen. Veteraani kertoi Kainuun Prikaatin rakentamisesta, nelikymppinen mies kertoi palvelleensa huollossa. Pohtivat sitten mitä muutoksia varuskuntaan on tullut, enkä voinut olla kertomatta. Ovella, odottaessa junan saapumista asemalle nelikymppinen kysyi olenko minäkin palvellut Kajaanissa. Kolme hyvin eri-ikäistä ihmistä, kolme hyvin erilaista ihmiskohtaloa, kolme reserviläistä, joita yhdistää sama varuskunta ja reserviläisyys. Jokainen on lenkki sukupolvien ketjussa johon jokainen varusmies valansa myötä liittyy.

Chrippe ja herra Chrippe
Kuopiossa käynnin syynä oli tällä kertaa ystävättären häät. Chrippe ja herra Chrippe saivat eilen toisensa hyvin nätissä seremoniassa ja hääjuhlat olivat myös upeat. Sapuska oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Pariskunnan piti selvittää sotkuista pyykkikoria, joka kuten myöhemmin selvisi oli herra Chripen aikaan saannosta ja lisäksi he päätyivät testaamaan tulevan herra Chrippe juniorin Moro-heijastetta vaipanvaihdon yhteydessä. Morsiuspari tanssi häätangoa, ja illan ensimmäiseen valssiin bestman vei kaason.
Häihin oli kutsuttu lukiokavereita, joita oli todella mukava nähdä pitkästä aikaa. Toisten kanssa ehti vaihtaa useamman sanan kuin toisten. Sääli kun muita koulukavereita ei enää juurikaan tapaa missään.
Illan kruunasi tanssiminen. Olen tanssinut viimeksi joskus pikkutyttönä serkkujen kanssa. Ja nauramiseksihan se meni. Valssi nyt jotenkin onnistui kun sain taottua päähäni että kavaljeeri vie, koska aina tanssia harjoitellessa koulussa minä pidempänä olin se joka vei. Bestmanillä olikin kova työ siinä kun tanssitti vuoroin ystäväänsä, vuoroin kaasoa ja vuoroin minua ja kertaalleen sulhastakin. =o) Ensimmäiseen tanssiin jouduin tosin itse bestmanin pyytämään, mutta hänen pyydellessään sitä anteeksi sanoin olevani nykyaikainen nainen joka voi pyytää miestä tanssimaan niin halutessaan. Ja täytyy kai sanoa että illan viimeiseen valssiin bestman vei minut, ystävänsä lähes murhaavista katseista huolimatta.
Ilta oli erittäin mukava ja monet onnen toivotukset Chrippelle ja herra Chrippelle vielä kertaalleen.
Toivottavasti vielä jonain päivänä pääsen tanssimaan myös omia häitäni.

No comments:

Post a Comment