2009/07/25

Millainen ystävä olenkaan?

Töistä tulessa kännykässä oli odottamassa hyvin odottamaton viesti. Ystävätär kertoi saaneensa tyttären. En edes tiennyt että hän oli raskaana ja tarkemmin ajateltuani huomasin etten ole nähnyt hänen keskimmäistä lastaankaan, ja poika täyttää kaksi Jokelan vuosipäivän jälkeen. Eikä kyseessä ole mikään satunnainen entinen luokkakaveri, vaan yksi niistä tärkeimmistä ystävistä, on ollut jo lähes vuosikymmenen ajan.
Tapasimme yläasteen alkaessa, ja viikon sisällä olimme parhaita ystäviä, kolmannen tytön pyöriessä mukanamme. Toki tiesimme jo silloin että tulevaisuuden suunnitelmamme ovat hyvin erilaiset, hän halusi suuren perheen, ja minä luoda uran. Silti uskoin etteivät eri koulut, erilaiset ystäväpiirit tai haavet voisi rikkoa ystävyyttämme. Olinhan toinen joka kuuli hänen ensimmäisestä raskaudestaan, ja toisestakin sain tietää aika alussa. Mutta sitten, ystävyytemme on kutistunut silloin tällöin vaihdettaviin sähköposteihin. Voiko ystävyys olla todella niin hauras, ettei se kestä erilaisia elämäntapojamme?
Kuulin tänään myös sattumalta että eräs toinen ystävä on lähtenyt turvaamaan rauhaa, ja siten toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa. Jäinkin miettimään milloin olen viimeksi lähettänyt sähköpostia ystäville, kertoakseni kuulumisiani ja kysyäkseni heidän kuulumisiaan. Jotenkin kun tuntuu että oikea kirje on sähköpostia helpompi kirjoittaa, ja niihin ystäviin joiden kanssa kirjoitetaan kirjeitä tulee paremmin pidettyä yhteyttä. Tai, ehkä, ihan vain joskus, syy siihen etten tiedä ystävieni kuulumisia ei olekaan minussa, vaan ystävissä jotka jättäävät vastaamatta sähköposteihin.
Toisaalta, minä tiedän mitä teen huomenna töiden jälkeen, niin, kyselen kuulumisia ystäviltä. 

2009/07/18

Miten vaikea on aloittaa

On aika jännää olla opiskelija. Sillä vaikka meillä on pidempi kesäloma kuin kellään muulla, meidän oletetaan tekevän töitä koko loman ajan, selvitäksemme seuraavasta lukukaudesta taloudellisesti, ja jos olemme onnekkaita saadaksemme säästettyä muutaman sentin hauskanpitoonkin. Kun muut aloittavat lomasuunnitelmien tekemisen, opiskelijat aloittavat työnhaun, korvatakseen vakituiset työntekijät näiden kesälomien ajan.
Ei ole mikään salaisuus että opiskelen sairaanhoitajaksi. Ja tänä kesänä teen sairaanhoitajan sijaisuutta. Minä, kuten sadat, tai jopa tuhannet muut sairaanhoitajaopiskelijat korvaavat ammattilaiset. Eräs henkilö sanoi minulle kerran ettei sairaanhoitaja ole koskaan todella valmis, koska aina on jotain uutta mitä oppia, mutta sanotaan vaikka että ammattilaiseksi kehittyy viidessä vuodessa (paperit saa koulusta 3½-vuodessa), ammattilainen tietää miten työ tulisi tehdä, niin että se on tehty oikein. Opiskelijalle se tarkoittaa hyvin suuria saappaita täytettäviksi. Vieras ympäristö, vieraat työtoverit ja samalla pitäisi olla yhtä hyvä sairaanhoitaja kuin se ammattilainen joka tietää miten työ tehdään oikein.
Olen ollut töissä neljä viikkoa. Eilen oli ensimmäinen kerta kun koin että osasin jotain. Paikka ei olekaan enää niin vieras, tiedän mihin olen menossa ja miksi. Kuulun johonkin. Ja sitten, noh, sanotaan nyt niin ettei se tunne kestänyt kovin kauan.
Me opiskelijat emme ole ammattilaisia. Meillä ei ole heidän kokemustaan tai tietoperustaansa. Me tarvitsemme apua ja ohjausta, kiitoksiakin aina välillä. Myös niiden ammattilaisten, joiden kanssa työskentelemme tulisi muistaa se. Muistaa että he eivät aina ole olleet ammattilaisia, vaan joskus, joillakin hyvin kauan sitten, on ollut kesä, heidän ensimmäinen kesänsä jolloin he ovat vastanneet puhelimeen ensimmäisen kerran: "Sairaanhoitaja sejase puhelimisessa".
Toivottavasti en ikinä unohda miltä se tuntui. Lupaan. Kautta kiven ja kannon.