2009/08/20

Paluu neulomiseen

Kesä on jo lähes ohi, ja minusta tuntuu etten ole neulonut koko kesänä oikeastaan mitään. Se nyt ei varsinaisesti pidä paikaansa, lopetinhan Kevätpäiväntasausyllätyshuivin kesäkuun lopulla, neuloin puolikaan sukkaa, ennen kuin huomasin etten haluakaan neuloa sitä ja purin sen, aloittaakseni Oak Leaf-sukat, jotka ovat edelleen alkutekijöissään.
Pääsin eilen vihdoin ja viimein takaisin kotiin kesätyökaupungista ja Helsingin reissulta. Reissu olikin menestys, löysin 23 kerää lankaa ja kaksi käsityökirjaa. Suomenlinnassa vietetty päivä oli todella upea, ja oli myös erittäin mukava tavata ystävä josta kirjoitinkin aiemmassa viestissä. Vaikka edellisestä tapaamisestamme oli kulunutkin yli kaksi vuotta, se ei tuntunut siltä. Pelasimme lukemattomia eriä lautapelejä, Triviali Pursuittia, Scotland Yardia ja Menolippua. On sääli että me asumme niin kaukana toisistamme.


Lokakuusta 2007 lähtien olen neulonut itselleni tilkkupeittoa. Paloja on tällä hetkellä 78. Yhden palan koko on 20x20 cm. Eilen neuloin palan 78, ja sen jämälangasta tein pipon Kummipojan serkkutytölle.Viime talvena tein Kummipojalle samanlaisen pipon vaalean sinisestä Karusellista. Ohje on Novitan Muksuexrtasta, ja se on suunniteltu Mambolle. Mielestäni, se ehkä kuitenkin sopii paremmin Karusellille.

Odotan innolla ensimmäiseen Matkustava huivi-ryhmään osallistumista, ja olenkin jo neulonut aloituspalani ja mielelläni sen jo postittaisinkin. En tiedä saako huivista laittaa kuvia vielä tässä vaiheessa, joten kuvat tulevat sitten perässä.
Kuten viimekin vuonna, Nurkan joululaskenta alkaa tänä vuonna 1.9. 

No comments:

Post a Comment