2009/04/18

Hassutteleva huhtikuu osa III

Kursin olkalaukun eilen kokoon ja laitoin koneeseen. Huopui kokoon ehkä vähän enemmän kuin olisi ollut toivottavaa, mutta kyllä tuohon koulukirja tai pari mahtuu, niin kuin oli tarkoituskin. Pitää vaan vielä ostaa vetoketju, eivät taida pelkät napit ja läppä pitää pikkutavaroita laukussa jos se yhtään enempää pyörii. Löysin nappi-varastostani nätit siniset napit joissa on keskellä sellainen pääilmansuunta-nuoli. Napit ovat peräisin Joensuun SPR:n lajittelukeskukselta, mistä sain laatikollisen kankaita ja litran pussillisen nappeja parisen vuotta sitten. Sopivasti löytyi kaksi samanlaista, ajattelin ensin laittaa "karhunhammas"-napit, mutta olen säästellyt niitä johonkin Kummipojalle menevään paitaan/takkiin. Läppään tein mysteeri-kuvion turkoosilla, sammaleenvihreällä ja oranssilla Hahtuvaisella. Kuvio ei siis esitä mitään, on lähinnä pyöreähköjä viivoja ristiinrastiin. Ihan kiva kuitenkin. Sääli kun en saa kuvaa laitettua näkösälle. =o(
Jatkoin taas kerran parilla tilkulla tuota ikuisuus-tilkkupeittoani. Tein Huopasesta yhden tilkun, pitää kokeilla sen huovuttamista altaassa, on meinaan toi mun pesukoneeni sitä tehokas huovuttamaan, että kun tilkku on vaan 30% isompi niin voi olla että huopuisi ihan liian pieneksi eikä venyttäminenkään onnistuisi tarvittavaan n. 20x20cm kokoon. Lopetin eilen myös muutaman viikon kesken olleen Jussi-tilkun. Olin vissiin luonut siihen kaksi silmukkaa liikaa. Onneksi huomasin ajoissa ja jätin sen sitten kaksi kierrosta lyhyemmäksi, venyy kuitenkin hyvin peittoon omalle paikalleen muihin tilkkuihin yhdistettynä.
Sain aiheanalyysin läpi. Oli kiva saada myös palautetta koska mua itseänikin oli muutama asia ihmetyttänyt, mitä opettajat sitten nosti esille. Nyt vaan tutkimussuunnitelmaa väsäämään ja toivomaan kovasti ettö tutkimuslupa heltiäisi ennenmin kuin myöhemmin. Tai siis, että saisin ylipäätään koko tutkimusluvan.
Nyt elokuviin ja sitten ruoanlaittoon, meinasin tehdä lasagnea. 

No comments:

Post a Comment