2009/02/04

Helmikuun hullutukset osa 1

Viime viikonlopun Kuopion reissu meni ihan hyvin, sain kolme neljästä jäljellä olevasta lahjasta vietyä, joten voitonpuolella ollaan. =o)
Tädin lahja tosiaan valmistui jo aiemmin ja toissa viikonloppuna sain myös valmiiksi Kälylle menevän solmuhuivin. Siihen meni tarkalleen 50g mysteerilankaa, hapsuineen päivineen, tai no, viimeisen hapsun jälkeen lankaa oli ehkä 40-60cm jäljellä. Velipoika sitten totesi että huivi olisi pitänyt antaa myöhästyneen joululahjan sijaan syntymäpäivälahjaksi, kun jätin lahjan hänelle edelleen toimitettavaksi. Saas nyt nähdä mitä Käly siitä tykkää.
Äiteen huiviliivi valmistui noin 2h ennen kotiin lähtöä, ahkeran ja "ahkeran" neulomisen jäljiltä. Tuli kuulemma oikein hyvä ja mukavan lämminkin, ja tunteja upposi ihan tuhottomasti työn vaativuuteen nähden... Miten ihmeessä sekin lie mahdollista.
Viimeinen kesken oleva joululahja on edennyt sekin, noin 1/5 valmiina. Cockerista puuttuu enää parisenkymmentä valkeaa pistoa. Ja mitä tästä opimme? Ristipistot pitäisi aina aloittaa vaaleista väreistä ja edetä tummiin niin että näkee mihin niitä pistoja oikein pitäisi tehdä... No jaa, eteenpäinhän se on tuokin.
Kummipojan kilppari, tai siis "Murheenkryynini" etenee taas. Nyt olen käynyt jo kahdesti ostamassa työhön lisää lankaa kun osaan ihan varmasti lukea sitä lankakerän tuoteselostetta... Huopasessahan on 150m/100g ja Mambossa 100m/100g. Ja mitä minä teen? Ostan lankaa grammojen mukaan. Noh, ekalla uusintakierroksella toinen väri oli jo loppunut, tämä niin sanottu pääväri, ja toisella myös tämä päävärin korvaavaväri oli lopussa, joten kaksi värisen kilpparin sijaan onkin nyt tulossa nelivärinen kilppari. Kilpi on jo valmis ja mahakin piakkoin. Nyt tuota kilpiväriä tulee sitten jäämään yli, juurikin sellainen inhottava nöttönen, josta ei sitten oikein saa mitään kivaa tehtyä... Tilkunkin kun jo tein peittooni siitä.

Pääsin vihdoin ja viimein alkuun Neulomosukissa. Junassa tuli tehtyä kolme ensimmäistä mallia, vai olisi peräti neljä. Varret teen poltetusta oranssista ja terät varmaan valkeasta.

No comments:

Post a Comment