2008/12/24

Tonttu Touhukas, ensimmäinen tarina

Joulukuun 1.


Tonttu Touhukas on reipas ja nuorekas, 1004-vuotias tonttu, yksi monista Joulupukin apureista. Itse asiassa Touhukas on Pukin tontuista se jonka tehtävä on pitää Joulupukin Isoa Kirjaa, sitä kirjaa josta Pukki aattona tarkistaa lasten osoitteet ja nimet niin että lahjat löytävät oikeat omistajansa. Toki Pukin Isossa Kirjassa on paljon muutakin tietoa, siellä on kerrottu mistä löytyvät kaupungin parhaat piparit, missä on hyvä paikka porojen levähtää, kirjassa kerrotaan millä taikasanoilla mikäkin poro nousee lentämään ja kuinka Pukki voi kutsua tarvittaessa uuden ja levänneen poron Korvatunturilta. Pukin Iso Kirja on siis aika tärkeä, mutta kauhukseen Touhukas joutuikin hiljattain huomaamaan että Pukin Iso Kirja oli joutunut kesällä Korvatunturin aina niin nälkäisten sopulien reitille. Kirjan sivut olivat täynnä reikiä eikä Touhukas pystynyt tarkistamaan yhdenkään lapsen nimeä tai lahjatoivetta tai mitä kotitontut olivat kenestäkin lapsesta sanoneet. Miten Touhukas nyt selviäisi tärkeästä tehtävästään?


Joulukuun 2.

Touhukas ei tiedä kuinka kertoa Joulupukille se kauhea totuus että Pukin Iso Kirja on joutunut sopulien ateriaksi ja että huonomuistinen Joulupukki joutuu kaivelemaan muistinsa perukoilta porojen taikasanat ja salaiset oikoreitit ympäri maailmaa. Touhukas kun on Pukin ohella ainoa olento maan päällä joka tietää Ison Kirjan salaisuudet ja lasten nimien ja toiveiden selvittäminen olisi hänen tärkein tehtävänsä, ilman Pukin Isoa Kirjaa kun lapset saisivat vääriä lahjoja ja Pukki kutsuisi Mattia Mikoksi ja Tiinaa Minnaksi. Eikä kotitonttujen vinkkejä voitaisi mitenkään hyödyntää, sillä tontut eivät tietäisi kuka tarvitsee uudet villasukat ja kuka uuden yöpuvun. Touhukas oli varma, ettei joulua tulisi ollenkaan koska ilman Pukin Isoa Kirjaa hän ei tiennyt miten joulu voisi edes tullakaan. Joulupukki on onneksi viisas, joskin hajamielinen, mies jolla on ratkaisu kaikkiin ongelmiin, niin myös tähän; Touhukkaan tulisi kerätä tarvittava tieto jotta voitaisiin kirjoittaa Pukin Uusi Iso Kirja!


Joulukuun 3.

Touhukas jäi harvoin sanattomaksi, mutta oliko Pukki nyt ihan varma mitä Touhukkaalta pyysi, jouluunhan oli enää kolme viikkoa! Miten Touhukas ehtisi kerätä tietoa kaikista maailman lapsista ja aikuisista? Toisin kuin Pukilla Touhukkaalla ei ollut valon nopeudella lentäviä poroja tai salaisia oikoreittejä. Sitä paitsi tietojen kerääminen oli hankalaa, ihmiset kun eivät ikinä saisi tietää milloin ja mitä tietoja tontut heistä keräävät. Kotitontutkin olivat liian kiireisiä kodeissaan jouluvalmisteluissa. Touhukas tiesi että joulun onnistuminen ja lasten ilo olisi nyt hänen hartioillaan. Hänen olisi kerättävä tarvittavat tiedot ja muisteltava porojen taikasanat ja Pukin salaiset oikoreitit, kaikki kolmessa lyhyessä viikossa. Touhukas päätti aloittaa tietojen keruun porojen aitauksesta. Porot ja tontut kun puhuivat vielä samaa kieltä, ainakin näin joulun aikaan. Touhukas ei koskaan oikein ollut pitänyt Pukin poroista. Nämä kun olivat niin ollakseen koska pystyivät lentämään ja koska Pukki muisti kaikki ne nimeltä, toisin kuin tontut.



Joulukuun 4.

Touhukas lähestyi poroaitausta. Porot olivat syömässä. Tallitonttu istuskeli aitauksen reunalla, jutteli poroille niitä näitä ja ihmetteli mitä Touhukas oikein teki tallien läheisyydessä. Varovasti, partaansa nostellen Touhukas ylitti mutaisen tallipihan ja istahti tallitonttu Vilttihatun viereen. Vilttihattu oli samalta tonttu-kurssilta kuin Touhukaskin ja he olivat nuorina tonttuvasoina aiheuttaneet paljon harmaita hiuksia vanhemmille tontuille. Touhukas puhkesi vähän varoen puhumaan ongelmastaan, voisiko Vilttihattu auttaa häntä ja kysyä poroilta näiden taikasanat? Vilttihattu myhäili partaansa, kyllä hän mielellään auttaisi tonttutoveria, varsinkin jos Touhukas auttaisi häntä Pukin uuden poron nimeämisessä. Poron nimi tuli alkaa P:llä ja sen piti kuvastaa poroa mahdollisimman hyvin. Vilttihattu osoitti Touhukkaalle nimettömän poron ja lähti kyselemään muilta poroilta taikasanoja. Touhukas tarkkaili aidan kanssa vahvuudesta ottelevaa nuorta poroa ja keksi että se oli aika moinen riitapukari. Pukari-Pietari olisi siis poron nimi.


Joulukuun 5.

Poroista selvittyään ja taikasanat saatuaan Touhukas kiiruhti kohti Korvatunturin tietotoimistoa mihin lasten kirjeet kerättiin. Tietotoimistoa hoiti tonttu Tietävä, vaikka hän toivoikin itseään kutsuttavan tonttu-neiti Tietäväksi. Touhukas katseli ovensuusta kuinka tietotoimiston tontut lajittelivat kirjeitä sen mukaan mistä ne olivat tulleet. Nuori tonttukokelas kävi hakemassa japaninkieliset kirjeet käännettäväksi Japani-toimistoon ja toinen nuori tonttukokelas huuteli saksaksi kirjoitettuja kirjeitä. Tonttu-neiti Tietävä viittoi Touhukasta suuren pöytänsä ääreen, ja kirjepinoja väistellen Touhukas lähti etenemään muurahaispesän tavoin kuhisevassa hallissa. Tietävä suhtautui Touhukkaan ongelmaan myötäilevästi, hän kyllä keräisi nimet, osoitetiedot ja lahjatoiveet, mikäli Touhukas toisi hänelle matkoiltaan erilaisia postimerkkejä, Tietävässä kun oli filatelistisia taipumuksia. Touhukkaan oli helppo suostua Tietävän pyyntöön. Hänen työnsä kun helpottuisi suuresti jos toimistotontut keräisivät ainakin osan lapsilta tulleista kirjeistä.


Joulukuun 6.

Tietotoimiston vilinän jälkeen kartoittajatontun toimisto kaikui hiljaisuuttaan. Kartoittajatonttu Hyvämuisti tutkiskeli karttapalloa ja mutisi itsekseen suunnitellessaan Joulupukin tämänvuotista reittiä mahdollisimman lyhyeksi. Touhukas yskähti pari kertaa ennen kuin Hyvämuisti huomaisin Touhukkaan. Hyvämuisti oli Pukin vanhin tonttu, hän oli jo saavuttanut kunnioitettavan viiden tuhannen vuoden iän. Hän oli nähnyt ihmisten tulon tonttujen asuinalueille ja muisti tonttujen vetäytymisen Korvatunturin rauhaan. Hyvämuisti tiesi kaikki Pukin oikoreitit ja niihin tarvittavat loitsut. Touhukas tiesi että Hyvämuisti kertoisi kyllä hänen tarvitsemansa tiedot, mutta huolestui samalla, monenako jouluna Hyvämuisti vielä suunnittelisi Pukille parhaan reitin maailman lasten koteihin? Tontutkaan kun eivät voineet elää iäti. Touhukas päätti järjestää Hyvämuistille oppilaaksi jonkun hyvätapaisen nuoren tonttukokelaan. Hyvämuisti hymähti hyväksyvästi Touhukkaalle ja kehotti tätä kaivamaan muistikirjansa esille.



Joulukuun 7.

Kun Touhukas oli tavannut kaikki tontut Korvatunturilla jotka saattoivat auttaa ja järjestettyään Hyvämuistille tonttukokelaan, hän suuntasi askeleensa kohti lähinnä kotitonttujen käyttämää tonttuasemaa josta lähtivät pikavuorot kaikkiin tonttukeskuksiin ympäri maailmaa. Tonttukeskuksissa kotitontut, saunatontut, metsätontut ja kymmenet muut eri tontut saattoivat kokoontua silloin kun heillä oli vapaata. Touhukas piti eniten metsätontuista, jollainen hän oli itsekin ollut pienenä tonttuvasana muutamaa sataa vuotta aiemmin. Metsätontut keräsivät käpyjä ja keittivät niistä suuressa taikapadassaan uusia tonttuvasoja koulutettavaksi moniin eri tehtäviin tonttujen maailmaan. Vaikka ihmiset eivät enää voineetkaan nähdä tonttuja, tonttujen tehtävät ihmisten elämän helpottamiseksi eivät olleet vähenneet. Touhukkaan saavuttua tonttuasemalle ensimmäinen lähtevä pikavuoro näytti suuntautuvan Saksassa olevaan tonttukeskukseen. Tarkistettuaan paluuvuorot Touhukas hyppäsi kyytiin ja matka saattoi alkaa.


Joulukuun 8.

Saksalaisessa tonttukeskuksessa oli koolla peltotonttuja, muutama vuoristotonttu ja jopa yksi kirkkotonttu, sellainen joka huolehti kirkosta suntion ollessa poissa. Suurin ryhmä olivat kuitenkin metsätontut. Touhukkaan ongelman kuultua tontut hajaantuivat kukin omille kotiseuduilleen keräämään tietoja ja jututtamaan kotitonttuja. Kirkkotonttu jäi pitämään Touhukkaalle seuraa ja kertomaan enemmän saksalaisesta joulusta. Touhukkaalle oli vanhana tonttuna yllätys kuulla että Saksassa joululahjat toikin Kristus-lapsi ja että lahjakirjeet lähtivät niin ikään hänelle. Samalla Touhukkaalle selvisi Tietävän ihmettely sokerista kirjeissä, toivekirjeeseen kun tuli lisätä sokeria mukaan. Joulukuun alussa taloissa kiersi Pyhä Nikolaus joka katsoi että lapset pitivät huolta kengistään ja jätti niihin pieniä yllätyksiä huolellisille lapsille. Kirkkotontun päästyä tarinansa loppuun muut tontut alkoivat palailla keskukseen tietoineen ja Touhukas keskittyi kirjoittamaan muistikirjaansa. Hyvät joulut toivotettuaan hänen oli aika jatkaa matkaansa.


Joulukuun 9.

Tonttukeskuksesta oli lähdössä hyvin harvinainen pikavuoro kohti Australiaa. Touhukas ei ollut ikinä aiemmin käynyt Australiassa, mutta oli huomannut sikäläisten kotitonttujen olevan hyvin ruskettuneita. Australialaisessa tonttukeskuksessa oli autiomaatonttuja, peltotonttuja, navetta- ja tallitonttuja ja omituisia metsätonttuja jotka kertoivat olevansa sademetsätonttuja. Eräs navettatonttu kertoi että heillä oli hiljan alkanut kesäloma ja että lapset palaisivat kouluun vasta helmikuun alussa. Autiomaatontut halusivat näyttää omaa valtakuntaansa Touhukkaalle kun muut tontut kokoaisivat hänen tarvitsemansa tiedot. Touhukas ihmetteli isoja hyppiviä eläimiä ja puissa nukkuvia paksuturkkisia karhuja. Autiomaatontut kertoivat eläinten olevan kenguruita ja koala-karhuja, australialaisia pussieläimiä, joita ei muualla maailmassa ollut. Autiomaatontut kertoivat että heilläkin eläimet kerääntyivät joulun viettoon. Keskukseen palattuaan Touhukas kiitteli jälleen uusia tonttuystäviä avusta ja jatkoi matkaansa.



Joulukuun 10.

Australiasta ainoa lähtevä pikavuoro suuntautui Japaniin, nousevan auringon maahan. Japanilaiset tontut, vuoristotontut, pyhäkkötontut, toimisto- ja tehdastontut, peltotontut ja kotitontut kumartelivat ja tarjosivat Touhukkaalle teetä. Tontut kertoivat että harvat japanilaiset lapset kirjoittivat Joulupukille, koska harvat japanilaisperheet viettivät joulua. Sen sijaan keisarin, Japanin hallitsijan, syntymäpäivä sattui joulun tienoille. Silloin lapsilla oli vapaata koulusta. Tontut osasivat kertoa kuitenkin että yhä useammat lapset odottivat Joulupukkia tuomaan lahjoja lentävillä poroillaan. Aatonaattona, keisarin syntymäpäivänä, aikuiset ja lapset saattoivat osallistua kulkueeseen jossa kaikki olivat pukeutuneita tontuiksi ja kaupungit valaisivat katuja ja puistoja tuhansin valoin. Touhukas ihmetteli kuitenkin eniten kun tontut kertoivat että Japanissa joulu oli pariskuntien juhla, toinen ystävänpäivä. Touhukkaan kuunnellessa japanilaisia tonttuja paikalle kertyi lisää kotitonttuja kertomaan Touhukkaalle ihmisistään.


Joulukuun 11.

Japanilaisten tonttujen vieraanvaraisuutta on Touhukkaan mielestä vaikea jättää taakseen, mutta hänen oli edelleen kiiruhdettava matkalleen, jotta joulu voisi tulla ajallaan ja lapset saada lahjansa. Kerättyään paljon tietoa erimaiden ja -mantereiden tontuilta Touhukas ajatteli käydä viemässä muistikirjansa säilöön Korvatunturille ja samalla kenties käydä saunassa, sillä matkustaminen oli toden totta likaannuttavaa puuhaa. Hänen hopean harmaa partansakin oli ihan takkuinen ja siinä tuntui hiekan jyviä Australiasta sekä oksien paloja ja neulasia Saksasta. Lisäksi Touhukkaalla on nälkä ja ikävä hyvää riisipuuroa jota tontut söivät aina valmistautuessaan tulevaan jouluun. Touhukas tutkiskeli pikavuoroluetteloa ja huomasi että pääsisi takaisin Korvatunturille yhdellä vuoronvaihdolla. Samalla hänellä olisi aikaa käydä muistiinpanonsa läpi, niin että kirjuritonttu voisi siirtää tarvittavat tiedot helposti Pukin Uuteen Isoon Kirjaan. Ehkäpä Touhukas ehtisi myös käydä tietotoimistossa viemässä postimerkit Tietäväiselle.


Joulukuun 12.

Korvatunturilla tontut hyörivät tehtävissään paketoiden, rakennellen ja kuka mitenkin saadakseen Joulupukin lähtövalmiiksi jouluaattoon mennessä. Vain harvat tontut tiesivät mitä Pukin Isolle Kirjalle oli käynyt, ja nekin jotka tiesivät, luottivat Touhukkaan saavan kaikki tarvittavat tiedot kokoon jotta joulua voitaisiin viettää kuten aina ennenkin. Touhukkaan kirjuritonttu oli toimistossaan kirjaamassa ylös Vilttihatun, Tietäväisen ja Hyvämuistin toimittamia tietoja sekä Joulupukin tuomia salaisia kutsuhuutoja porojen vaihtoa varten. Kirjuritonttu Sulkanivel kuunteli kummissaan Touhukkaan tarinoita erilaisista tontuista ja jouluista. Sulkanivel kun oli vielä verrattain nuori, vasta hiljan tontun arvonimen saanut 500-vuotias. Touhukas katseli Sulkanivelen aikaansaannoksia ja oli tyytyväinen nähdessään siistin käsialan tuottavan tekstiä nopeasti ja varmasti niin että Sulkanivel pääsisi Touhukkaan muistikirjan pariin piakkoin. Saunan ja puuron jälkeen Touhukkaan oli aika sukia partansa ja suunnata uusiin seikkailuihin



Joulukuun 13.

Touhukas venytteli puutuneita jalkojaan Länsi-Götanmaalla olevalla tonttuasemalla ja ihastui ikihyviksi kuullessaan pääsevänsä seuraamaan peltotonttujen kanssa Lucian päivän viettoa. Lucia oli kaunis, nuori italialainen neito jonka nimi merkitsi valoa ja joka oli kuollut uskonsa puolesta talvisen valonjuhlan aikaan. Lucian sanottiin tuovan valon pimeyteen ja siksi joka vuosi ruotsalaiset valitsivatkin nuoren naisen kantamaan päässään kynttiläkruunua joka valaisi ympäröivän pimeyden. Touhukas muisti kuulleensa vastaavasta perinteestä myös suomalaisilta kotitontuilta, mutta oli silti innokas näkemään miten Ruotsissa juhlaa vietettiin. Ruotsalaiset tontut tarjosivat Touhukkaalle riisipuuroa ja sen kanssa kalaa. Touhukas myhäili partaansa, kyllä hänen kelpasi naapurimaan vieraanvaisuutta kehua ja tonttuja kutsua myös Korvatunturilla käymään, jahka joulu olisi ohi. Ruotsalaisilla kotitontuilla oli oma kirjansa ja Touhukas sopi että kirja vietäisiin lainaan Korvatunturille.


Joulukuun 14.

Ruotsista Touhukas suuntasi pikavuorolla Islantiin, jään ja kuumien lähteiden maahan. Islannin tonttukeskuksessa ei ollut ainoastaan tonttuja, vaan myös haltioita ja maahisia. Jäätikkötontut kertoivat että islantilaiseen jouluperinteeseen oli kuulunut vielä kaksisataa vuotta aiemmin kahdeksankymmentä erilaista pukkia, mutta nykyään heitä oli enää kolmetoista. Pukit olivat hieman pahanilkisiä, he kun veivät taloista ruokaa ja maitoa. Jokaisella kolmellatoista pukista oli oma, vakioitu vierailupäivä, ensimmäinen heistä kävi 12. joulukuuta ja viimeinen 25.joulukuuta. Pukit olivat hiljan alkaneet muuttua hieman kiltimmiksi ja laittoivatkin lasten ikkunalle jättämiin kenkiin pieniä lahjoja, kuten makeisia ja väriliituja. Touhukas kertoi huomanneensa että suora valtatie teki mutkan kiven takia ja sai kuulla etteivät ihmiset olleet halunneet häiritä maahisia. Islantilaiset kun saattoivat edelleen nähdä tonttujaan ja haltioita. Islantilaiset kotitontut olivat kiiruhtaneen kertomaan tietojaan Touhukkaalle ja niinpä hän saattoikin jatkaa matkaansa.


Joulukuun 15.

Islannista Touhukas matkasi New Yorkiin, Yhdysvaltoihin. Sikäläisessä tonttukeskuksessa oli pääasiallisesti toimistotonttuja, kuten häntä odottanut tonttukin oli. Tontulla oli hiippalakin sijaan päässään pyöreä lakki ja parran ohella hänen kasvojaan ympäröivät otsakiharat. Toimistotonttu kertoi että hänen ihmisensä eivät viettäneet joulua, vaan suunnilleen samaan aikaan vietettävää hanukaa, jota juhlittiin kahdeksan päivää yli kaksituhatta vuotta sitten makkabealaisista saadun voiton ja juutalaisten, toimistotontun ihmisten, temppelin uudelleen vihkimistä. Touhukas tiesi että temppeli oli samanlainen kuin iso kirkko. Temppeliä vihittäessä juutalaiset olivat kokeneet ihmeen, päiväksi tarkoitettu oliiviöljy olikin palanut kahdeksan päivää. Hanukan aikaan lapset saivat pienet hyrrät joiden neljällä sivulla oli heprealaiset kirjaimet sanomassa ”Täällä tapahtui suuri ihme”. Touhukas ihmetteli miten monet ihmiset eivät viettäneet joulua, mutta tiesi että erilaisuus oli hyväksi.



Joulukuun 16.

New Yorkista Touhukas matkasi Yhdysvaltojen länsirannikolle, Kaliforniaan. Touhukas ei ollut koskaan nähnyt niin monia erilaisia tonttuja yhdessä paikassa kuin Kalifornian tonttukeskuksessa. Oli intiaanien aavikkotonttuja ja vuoritonttuja, aasialaisia ja afrikkalaisia, eurooppalaisia ja monia muita, sellaisiakin joita Touhukas ei osannut sijoittaa minnekään. Eräs afrikkalais-taustainen rantatonttu tahtoi pitää Touhukkaalle seuraa ja kertoa ihmistensä Kwanzaa-juhlasta, seitsenpäiväisestä tapahtumasta jota vietettiin kunnioittamaan ikiaikaista perinnettä ensimmäisen sadon juhlasta ja afrikkalaisen kulttuurin ja esivanhempien muistolle. Juhla itsessään ei ollut ihmistenkään mittapuun mukaan kuin keski-iän saavuttanut. Kwanzaan kuului seitsemän muistoesineen asettaminen juhlapöydälle ja lahjojen antaminen sekä perheen kanssa ajan viettäminen. Kalifornialaiset tontut olivat kiireellä kerännet Touhukkaan tarvitsemat tiedot, myös itärannikon tontut tulivat kiireissään jottei Touhukkaan tarvitsi odottaa heidän takiaan, vaan joulu pelastuisi.


Joulukuun 17.

Kaliforniasta Touhukaan oli järkevintä jatkaa matkaa Argentiinaan, Etelä-Amerikkaan. Argentiinassa häntä olivat vastaanottamassa tasanko-, ylänkö- ja vuoristotontut sekä joki- ja metsätontut. Vaikka argentiinalaiset, tontut ihmisten tavoin, olivat kiihkeitä jalkapallo-faneja Touhukas sai nämä houkuteltua kertomaan omasta joulustaan ja sen perinteistä. Joulua vietettiin perheen kesken ja tarkoitus oli saada aikaan mahdollisimman paljon melua, ja ihmiset ampuivatkin ilotulitusraketteja ja tanssivat myöhälle yöhön joulukakkua ja pähkinöitä syöden. Lahjat lapsille toivat Itämaan tietäjät tammikuun alussa ja lahjat laitettiin lasten kenkiin. Tontut halusivat kuulla lisää myös suomalaisesta joulusta ja Touhukas kuvaili näille ruokia ja joulukuusta, jonka tontut kertoivat olevan heille aivan uusi tuttavuus, heillä kun ihmiset kokosivat koteihinsa seimikuvaelman. Kotitontut rymistelivät eteisessä ja Touhukas tiesi että hänen oli aika jatkaa taas matkaa. Hän kuitenkin kutsui tontut käymään Korvatunturille, tutustumaan Suomeen.


Joulukuun 18.

Vaikka matkailu olikin mielenkiintoista, Touhukas kaipasi jo Korvatunturille, omaan kammionsa rauhaan, ystäviensä pariin. Argentiinasta Touhukkaan tie kuitenkin johti Keniaan, itäiseen Afrikkaan. Kenian tonttukeskuksessa oli pääasiallisesti vain aavikko- ja ylänkötonttuja. Tonttuneideillä oli kirjavat kankaiset päällyspuvut, kangat, joiden kätköissä he kuljettivat mitä monipuolisimpia tavaroita. Tontut olivat kaikki kahvin tai suklaan värisiä, kiharatukkaisia alati hymyileviä olentoja. Eräs tonttuneideistä, joka muistutti Touhukkaan mielestä kovasti Tietävää, kertoi että jouluna ihmiset kerääntyivät ulos juhlimaan ja tanssimaan ystävineen. Torit ja kadut koristeltiin joulukuusten sijaan erilaisilla kukilla ja ihmiset kävivät katsomassa Joulupukkia erilaisissa tilaisuuksissa, kodeissa Pukki ei nimittäin vieraillut. Lahjoja annettiin vain harvoin. Kotitontut, tai oikeamminkin majatontut tulivatkin jo Touhukkaan tarvitsemien tietojen kanssa. Taas oli hyvästien aika.



Jouluun 19.

Keniasta Touhukas suuntasi kohti Kreikkaa. Hänestä oli hauska ajatella Kreikkaa pohjoisena, sillä Korvatunturilta nähden se oli etelässä. Kreikan tonttukeskuksessa oli paljon museotonttuja, vanhoja valkopartaisia tonttuja jotka olivat aikoinaan kotitonttuina seuranneet taideteosten luontia ja nyt he valvoivat niiden kuntoa. Kreikkalaiseen jouluun kuului se että lapset kiersivät naapurustossaan laulamassa lauluja Kristuksen syntymästä. Sen jälkeen perheet kokoontuivat yhteiselle aterialle päättämään pitkään kestänyttä paastoa. Touhukas ihmetteli miten kukaan pystyi paastoamaan, jättämään ruoastaan pois tiettyjä tarvikkeita, juuri joulun alla kun herkullisia jouluruokia piti maistella valmistamisen ohella. Christougennaa seurasi kaksitoista päivää kestävä aika jolloin pahankuriset kääpiöt tekivät tuhojaan taloissa, ellei talo ollut suojattu oikein, puinen risti piti koristella basilikalla ja upottaa veteen. Lahjoja lapset saivat uutena vuotena. Touhukaan muistikirja alkoi jo pursuilla yli kaikesta hänen saamastaan tiedosta.


Joulukuun 20.

Kreikasta Touhukas olisi jo halunnut suunnata Korvatunturille, mutta vielä oli yksi tärkeä tonttukeskus vierailtavana, nimittäin Venäjän tonttukeskus Moskovassa. Moskovassa joulun läheisyys ei juurikaan näkynyt, ja syykin selvisi Touhukkaalle, Venäjällä kun vietettiin joulua uutena vuotena ja Kristuksen syntymäjuhlaa tammikuun seitsemäntenä. Uutena vuotena Pakkasukko toi lahjoja ja siitä alkoi kolmepäiväinen juhla jota vietettiin perheen ja ystävien kanssa tanssien ja juhlien. Tammikuun seitsemäntenä ihmiset sitten kerääntyivät kirkkoon koko yön kestävään jumalanpalvelukseen Jeesuksen syntymän kunniaksi. Touhukkaan oli hankala ymmärtää miten sama asiaa saatettiin juhlia niin eri aikaan, mutta eräs erämaatonttu kertoi sen johtuvan erilaisista kalentereista, päivämäärä oli kyllä sama, aika vaan eri. Viimeisetkin kotitontut tavattuaan Touhukas oli jo innokas lähtemään kotiin, kokoamaan Pukin Uutta Isoa Kirjaa. Joulu saattaisi sittenkin onnistua, Touhukas hymyili partaansa.


Joulukuun 21.

Korvatunturin vilskeessä Touhukkaan oli hankala uskoa kaivanneensa sinne. Milloin kukakin tonttu kävi hänen ovellaan kyselemässä kuka mitäkin, pitikö Mialle laittaa punainen vai violetti villapusero, oliko Jonille menossa pipo vai lapaset? Tonttuneiti Tietävä kävi peräämässä postimerkkejään, jotka Touhukas oli kyllä hankkinut, mutta jotka olivat hukkuneet muistikirjan kätköihin. Sulkanivel kirjoitti kynä sauhuten maailman lasten, ja myös aikuisten, nimiä, toiveita ja osoitteita Isoon Kirjaan. Hyvämuisti kävi tuomassa Touhukkaalle pukin ajoreitin jouluaattoa varten, ja Touhukkaan piti reitin varteen suunnitella missä Pukki söisi ja missä porot saisivat ruokansa. Touhukkaan piti laskea montako minuuttia Pukki voisi kunkin lapsen luona viipyä ja ketkä lapsista joutuisivat tyytymään oven pieleen heitettyyn säkkiin, lapsia kun oli monia, mutta Joulupukkia vain yksi. Touhukkaan piti ottaa huomioon myös yksin jouluaan viettävät vanhukset, kuka toisi heidän jouluilonsa? Pukin Uusi Iso Kirja oli saatu koottua uudestaan ja joulu oli pelastettu.



Joulukuun 22.

Kun jouluaattoon oli enää pari päivää Korvatunturin vilske hiljeni äkkiä. Lahjat olivat valmiita, nätisti paketoituna ja nimikortit kiinnitettynä. Lahjasäkit oli pakattu ja porojen reet huollettu. Kuukausien uurastuksen jälkeen tontut saisivat levähtää. Tallitontut suunnittelivat poroja varten sopivaa matka-apetta samalla kun valmistelivat talleja joulua varten. Tietotoimisto oli hiljennyt, viimeisetkin kirjeet oli käännetty ja arkistoitu, osoitetiedot päivitetty Sulkanivelen siistillä käsialalla Pukin Isoon Kirjaan. Pukin Uusi Iso Kirja oli saatu koottua ja joulu oli pelastettu. Tietävä oli saanut Touhukkaan tuomat postimerkit ja lajitteli uusia aarteitaan joululauluja hyräillen. Hiljalleen tonttukokelaat ja monet muut Korvatunturin apulaistontut alkoivat lähteä omiensa pariin kuka metsään, kuka vuoristoon, yksi jopa jurttatonttujen luo Siperiaan. Touhukas istahti rauhassa tuoliinsa ja siveli partaansa, kyllä Korvatunturilla olisi tilaa kestitä enemmänkin tonttuja.


Joulukuun 23.

Joulukuusia koristaessaan Sulkanivel huomasi Touhukkaan pohtivan jotain hyvinkin tarkasti, Touhukas kun oli laskenut Ison Kirjan käsistään jälleen kerran. Aiempina vuosina Touhukas olisi halunnut viedä kirjan joulusaunaankin. Ehkä maailmanmatkailu olikin tehnyt Touhukkaan tyytymättömäksi elämäänsä Joulupukin oikeana kätenä? Tuon tuostakin Touhukas nyki partaansa hermostuneesti ja näytti olevan ajatuksissaan ihan muualla. Pukin osoitemuistion täyttäminenkin näytti olevan edelleen kesken, vaikka Touhukas olikin aloittanut sen kokoamisen jo edellisenä päivänä, sillä eihän Pukki toki ottaisi matkalleen Isoa Kirjaa mukaan. Sulkanivel meinasi pudota tikkailta joilla juuri asetteli tähteä joulukuusen latvaan Touhukkaan pompatessa seisomaan ja huudahtaessa: ”Niin tietenkin, juhlat!” Sulkanivel katsoi Touhukkaaseen kysyvästi ja tämä kertoi kutsuvansa kaikki uudet tuttavansa tonttujen suureen joulujuhlaan, siihen jota vietettiin jouluaattona kun Joulupukki oli lähtenyt pitkälle taipaleelleen.



Joulukuun 24.

Aattoaamuna, tai oikeamminkin oli vielä aamuyö kun Korvatunturin tontut nousivat avustamaan tallitonttuja porojen valjastamisessa ja rekien pakkaamisessa. Joulupukin mukaan lähti kahdeksantoista tallitonttua ajamaan rekiä joiden lahjat jaettaisiin ympäri maailmaa. Joulupukin ja porojen kadottua horisonttiin tontut riensivät askareilleen, saunan lämmitykseen, suuren tuvan koristeluun, ruoan laittamiseen. Aamun valjettua Touhukkaan vieraita alkoi saapua. Ensin tulivat samalla vuorolla japanilaiset pyhäkkötontut, australialaisia aavikkotonttuja ja navettatonttu, pian heidän jälkeensä saapui kenialainen ylänkötonttuneiti yhdessä kreikkalaisten museotonttujen kanssa. Saksalainen kirkkotonttu saapui vain hitusen ennen islantilaista jäätikkötonttua ja ruotsalaisia peltotonttuja. Viimeisenä saapuivat kuitenkin amerikkalaiset tontut, ylänkötontut Argentiinasta, rantatonttu Kaliforniasta ja toimistotonttu New Yorkista. Venäläinen erämaatonttu oli ilmoittanut ettei päässyt paikalle, mutta tulisi mielellään myöhemmin tapaamaan suomalaisia tovereitaan. Suomalainen joulu oli Touhukkaan vieraille ensimmäinen ja hän oli tyytyväinen voidessaan maksaa takaisin saamansa opit. Ensin tontut söivät riisipuuroa, tuvan kuusi koristeltiin ja sen oksille sytytettiin kynttilät palamaan. Keittiötontut toivat pian tarjolle glögin ja mitä erilaisimmat joulukeksit. Ihmisten maailmassa kello oli lyönyt kaksitoista ja Suomen Turusta oli julistettu joulurauha. Tontut saunoivat rauhassa menneet kiireet hartioiltaan ja sukivat partansa ja hiuksensa parhaansa mukaan. Jokainen puki ylleen puhtaan nutun ja punaisen hiippalakin. Oli aika käydä joulupöytään, joka notkui keittiötonttujen tekemistä herkuista. Oli monenlaisia laatikoita, herneitä, lihaa ja kalaa, perunaa ja vaikka mitä, Touhukkaan vieraat eivät tuntuneet tietävän mistä aloittaa ja mihin lopettaa. Kun jokainen oli syönyt vatsansa täyteen, ja vähän ylikin, tontut nousivat pöydästä siirtyivät tuvan leikkimään erilaisia piirileikkejä ja kertomaan tarinoita menneestä vuodesta. Touhukkaan vieraat saivat jälleen kerran kertoa millainen oli joulun vietto heidän luonaan ja millaisia ihmetyksiä heidän huollettavansa, olivat ne sitten ihmisiä, kotieläimiä tai villieläimiä, olivat. Tontut kun harvoin matkustivat kauas, muuten kuin ihmistensä tai muuten huollettaviensa mukana. Illalla, kun Joulupukki oli palannut pitkältä taipaleeltaan tontutkin saivat lahjansa. Touhukkaan paketista löytyi paksu matkapäiväkirja, hänen seikkailunsa eivät tähän päättyisi.

No comments:

Post a Comment