2008/11/23

"Walking in the winter-wonderland" (Jouluun 31 aamua)


Tänään tuo valmistuneiden lista on kasvanut ihan urakalla kun huovutin nuo lapaset ja ompelin hihat Mummin hihattimeen, sekä päättelin kämmekkäät. Huopumista ei tarvitse enää arpoa, eikä alkuperäiskokoa ihmetellä, sillä huopuminen oli todella... massiivista, pesukoneesta otettaessa Isomummin A4-kokoiset lapaset kun olivat kämmeneni kokoiset. Niitä sai kyllä venyttää ihan tosissaan että suurenivat oikeaan kokoon. Kummipojan lapasista en osaa sanoa, mutta ei ne ainakaan liian pienet ole. =o) Meinasin tehdä itselle samantien kanssa Huopas-lapaset, mutta onneksi tulin järkkiini, ei missään nimessä ennen joulua (tai no, jos kaikki lahjat on valmiina ennen ja kouluhommat on hoidettuna niin mikäs siinä sitten... =o) ).
Neuloin tänään loppuun Kummipojan paidan etukappaleen ja aloitin hihaa. Ja nyt pohdin teenkö koko paitaan ollenkaan niitä s*****in gekkoja, irtassia tai langanjuoksut kun eivät oikein tahdo onnistua, sitä paitsi tuossa on ihan riittämiin pelaamista noiden raitojen kanssa kun teen kolmella kerällä raidallisena ja resorit neljännellä värillä.
Joulukalenteriin sain kuvat leikeltyä, suunnittelin että käyn tiistaina koulun jälkeen ostamassa puuttuvat kortit ja laitan sitten keskiviikkona postiin, ehtii hyvin maanantaiksi.

No comments:

Post a Comment