2008/10/22

Kotona jälleen (Jouluun 64 aamua)


Velipojan sukka valmistui eilen ja tämänpäiväisen sovituksen jälkeen voinen todeta että valmistui sopivaksi. Eilen aloitin vahingoista viisastuneena tekemään kummipojalle sukkia odottaessani toisen sukan sovitusta. Kummipojan sukkiin tulee konttivarret, viisi ruutua kymmenellä silmukalla, ja kuusi täyttä konttiriviä, viimeisellä rivillä on vaan kaksi kierrosta. Itse varteen ja sukkaan jäi 40s, toivottavasti ei ole yli- eikä alimitoitettua. Väri on sini-sävyinen, elo-syyskuussa jämälankalaatikosta eroteltuja. Lankana 7veljestä.
Isomummu teki kummipojan ensimmäiseksi jouluksi hänelle konttisukat, kontteja tai ruutuja oli seitsemän ja rivejä saman verran. Silmukoita konttia kohden oli 10. Sukassa itsessään oli viitisenkymmentä silmukkaa. Joskus herään ihmettelemään miten tuollaisiin asioihin kiinnittää huomiota ja miten sitten on vaikea suhtautua vanhuksen käsitöihin, kun sukat tai lapaset eivät olekaan enää samaa siistiä tasalaatua kuin aiemmin. Isomummun tekemät sukat olivat kyllä oikean mittaiset vajaan vuoteisen lapsen jalkaan, yhteen sukkaan vaan olisi mahtuneet molemmat jalat. Silloin sitä ei ajatellut sen kummenmin, mutta nyt, kun käsityön arvon on oppinut eri tavalla, pohdin mitä kyseisessä tilanteessa olisi pitänyt sanoa, miten siihen reagoida. Oliko oikein näyttää toisia tekemiäni sukkia, jotka olivat kummipojalle oikean kokoiset,  vai olisiko pitänyt vaan kehua siististä jäljestä, tasaisesta pinnasta ja siitä että Isomummu oli saanut sukat, viimeiset jotka hän kokonaan teki itse, valmiiksi? Monet neuleet tuovat mukanaan vastaavia muistoja, ajatuksia tilanteista jolloin käsityöt onnistuvat hävittämään kymmeniä vuosia -muutaman ihmisiän verran- ajasta, tehden kahdesta erilaisesta harrastajasta tasaveroisia käsityöläisiä.

No comments:

Post a Comment