2008/10/23

Flunssaa pukkaa (Jouluun 62 aamua)


Talvi tulee. Tiet olivat aamulla mustalla jäällä ja onni onnettomuudessa jätin pyörän kotiin puhjenneen takarenkaan takia. Eilen vuotamaan alkanut nenä on virrannut lähes valtoimenaan ja 8h:n aikana toimistolla käyntinkin koko paketillisen (10kpl) nenäliinoja...
Tilkkuja olen väsäillyt, onnistuin olemaan ostamatta lisää sukkalankoja vaikka Maxissa olikin 3kerää/10€ 7veikkaa. Enää 25 isoa tilkkua ja suunnilleen saman verran pieniä tilkkuja ja kummipojan ja serkkupojan peitot ovat valmiit, omani ehdin tekemään joulun jälkeenkin.
Huomenna onkin sitten luvassa erilaisia käsitöitä kun kiroilee ja tuskailee tuon takarenkaan irrottamisen ja vaihtamisen kanssa. Se kun ei ole ihan yksinkertaista siksi että minun työkaluillani ei vaihdevaijeria saa irti, joten rengas on koko ajan vaijerin mitan päässä.
Niin, kun "pistelen", teen ristipistoja, kanavatöitä tai kirjon. =o) Vai että koiralle akupunktiota... Kimi (avattaren pystykorva) kävi kerran haistelemassa neulepuikkoja ja tökki nenällään niitä, totesi syömäkelvottomiksi ja jätti ne rauhaan.

No comments:

Post a Comment